Tänään tuntuu taas olevan sellainen päivä, että kaikki on heikun keikun. Tavarat kotona ovat jotakuinkin järjestyksessä, mutta pääni sisällä tilanne on aivan toinen, kaoottisuus vallitsee. Odottelen lääkärinaikaa poliklinikalta, mutta se voi kestää hieman. On vain pärjättävä jotenkin ja yritettävä pitää pää kasassa.

Onneksi en ole tilanteessani yksin. Mieheni toimii omaishoitajanani ja kissat kehräävät ja puskevat vaatien aina silityksiä ja huolenpitoa. Kaiken keskellä on muistettava positiivisetkin asiat. Vaikka kaikki tuntuisikin menevän päin mäntyä, on elämässä hyviä asioita myös.

Lääkitykseni on aivan mitä sattuu; päällekkäisyyksiä on, mutten uskalla tehdä asialle mitään ennenkuin pääsen tohtorin vastaanotolle. Diagnoosissakin taitaisi olla tarkistamisen varaa, koska oireeni ovat muuttuneet.

En jaksa tämän enempää jauhaa sairaudestani, onhan elämässä muutakin. Voisin lisätä harrastuksiini ruoanlaiton. Sitä tulee tehtyä paljon. Leipoisin myös enemmän, mutta mieheni ei syö mitään makeita leivonnaisia, joten kaikki näkyisi sitten minun vyötäisilläni :)

Työpöytäni viereisellä seinällä on positiivisten ajatusten liuta; kortteja ym. Kirjoitan tähän yhden.

Uskallan katsoa itseäni

Minä uskallan olla se ihminen, joka olen:

keskeneräinen, mutta kuitenkin onnellinen,

oudon edessä epävarma

ja kuitenkin tiedonhaluinen,

joskus ratkaisujen edessä pelokas,

hämmentynyt ajatusten paljouden keskellä,

ja kuitenkin

myös pienistä yksityiskohdista haltioitunut.

Vielä paljon muutakin minä olen,

jotain, mitä ei aina osaa kuvailla.

Minä uskallan katsoa itseäni,

rakastaa itseäni sellaisena kuin olen.

Ja antaa myös muiden nähdä minut tällaisenä,

rakastetaan minua sitten tai ei.

-Ulrich Schaffer