Eipä ole koko tämä blogi muistunut mieleen pitkään aikaan. Olen ollut paremmassa kunnossa kohta vuoden päivät, lukuunottamatta keuhkokuumetta ja verenmyrkytystä. Se siitä. Selvisin ja nyt elämä vaikuttaa suht valoisalta. Edessä saattaa olla työkokeilu ja ainakin uusien asioiden opiskelu. Jotenkin on tullut sellainen olo, etten halua heittää elämästäni hukkaan enää yhtään. Elämä on siihen liian lyhyt. Olen mennyt läpi karikon ja oppinut siinä sivussa lisää itsestäni ja sairaudestani. En tule koskaan olemaan täysin terve, mutta elämä voi olla silti elämisen arvoista. Ok, lääkkeitä menee kahmalokaupalla, mutta sille en voi nyt mitään, nehän auttavat osittain pysymään kunnossa.

Omahoitajani yrittää kovasti painaa jarrua, mutta taidan olla aika itsepäinen. Täytyy takoa niin kauan kuin rauta on kuumaa. Elämässä eteenpäin meno ei ole helppoa. Varsinkaan kun sairaus sumentaa välillä pään. Joutuu puskemaan läpi tulen ja jään, ja silti yrittää jaksaa, vaikka päivä kerrallaan. Eläminen tässä hetkessä voi olla vaikeaa, sitä kannattaa kuitenkin opetella.

Kohellan nyt eteenpäin näillä eväillä, välillä taapertaen, välillä juosten. Yritän kirjoitella tänne vähän useammin edesottamuksistani.